Lähdetkö Sisä-Mongoliaan?

Maaliskuun puolivälissä olin viikonloppulomalla Hangossa, kun R:ltä tuli viesti: Sain työtarjouksen Sisä-Mongoliasta Kiinasta, lähdetkö mukaan? Yllättävä ehdotus. Kahden kuukauden kuluttua kysymyksestä saavuin sinne, eli tänne.

Trans-Siperian-rata on kuulunut matkahaavelistalleni vuosia, ja nyt yllättäen sitä käyttäen pitäisikin oikeasti matkustaa jonnekin mahdollisimman nopeasti, huristella suoraan Trans-Mongolian-haaraa pitkin Kiinaan ilman välipysähdyksiä. Lentänyt en ole yli kymmeneen vuoteen, koska omatuntoni ei kestä sen aiheuttamaa järjetöntä ilmastohaittaa. En pysty näkemään omaa kiirettä tai rahapulaa riittävänä syynä aiheuttaa hillitöntä päästömäärää, joiden seurauksien kanssa tämän päivän lapset ovat pakotettuja elämään.

Käy ilmi, että suora Moskova–Peking-yhteys on ilmeisesti olemassa. Se on kiinalainen juna, joka kulkee Mongolian kautta kerran viikossa ja kestää n. 5,5 päivää. Myös toinen, hieman hitaampi ja kalliimpi, Mongolian kiertävä Trans-Mantšurian juna olisi tarjolla kerran viikossa. Kertoessani matkasuunnitelmasta sivumennen ystävälleni C:lle, hän toteaa, että voisikin itse asiassa tulla mukaan junalla Pekingiin, siinä kohtaa onkin mahdollista pitää vähän lomaa. Oho, no sehän sopii, sillä R joutuu töiden nopean alkamisen takia lentämään. Olen aiemmin matkustanut yksin kuukausia junilla ympäri Balkania, joten vieraat paikat, joiden kieltä ei ymmärrä ja joista ei tiedä mitään, eivät jännitä niin kuin ehkä ensimmäisellä kerralla. Ja nyt matkaseuran myötä vähäinenkin jännitys junamatkasta häviää, varsinkin kun pian vielä selviää, että jäljellä on enää ykkösluokan kahden hengen hyttejä (näissä kiinalaisissa junissa ei ole venäläisten tapaan kolmosluokan karjavaunuja, ainoastaan kyseinen kahden pedin 1-luokka ja neljän pedin 2-luokka).

Junaliput, vakuutukset, kolmen maan viisumit, kolmen kuukauden Läkerol Dents -varastot ja kuuden päivän junaeväät (en usko junabistron vegaaniseen tarjontaan) saadaan ajoissa kuntoon ilman että ehdin tai oikeastaan edes haluan ajatella, mitä tulevalta ajalta kahden miljoonan asukkaan teollisuuskaupungissa Kiinassa voisi tai pitäisi odottaa. Kaupunki on ennakkotietojen mukaan hyvin kiinalainen, ulkomaalaisia on kuulemma alle sata, eivätkä paikalliset puhu englantia. Koko juttu tuntuu siis sopivan absurdilta ja kaikin puolin sopivalta. Voin tehdä omia töitäni missä vain, joten tässä ei kai voi muuta kuin voittaa. Ensimmäinen pätkä kestää heinäkuun puoliväliin, jolloin lähdetään R:n kanssa Trans-Mongoliaa Suomeen päin, tällä kertaa pysähdellen. Jatko-optio on elokuun puolivälistä vuodenvaihteeseen.

Trans-Siperia on kiehtonut pitkään. Kiina sen sijaan ei juurikaan, koskaan. Kulttuuri tuntuu kaukaiselta. Homojen asema ei siellä kai ole Venäjää parempi, ja Mongolian alue on kuulemma ”maailman epävegaaniystävällisin”. Puhumattakaan muista ihmisoikeus-, eläinoikeus- ja ympäristöongelmista. Onko moraalitonta mennä sinne oleskelemaan eristäytyneenä länsimaalaisena, jos tiedostaa ongelmat, mutta ei yritäkään tehdä niille mitään? R:n työ Kiinassa sentään on luonteeltaan inhimillisesti merkityksellistä. Minun kohdallani koko jutun voi nähdä vain jännänä elämyksenä, jolla voi brassailla työkavereille ja kirjoittaa blogia. Toivon silti, että edes jotain järkevää, jonkun tai jonkin kannalta, seuraa tästä kaikesta.

Suurin valmistautumispanokseni matkaa varten: ”hei olen vegaani” -korttien askartelu Google-kääntäjällä kiinaksi, venäjäksi ja mongoliaksi. Kiina ja venäjä tarkastettiin elävillä ihmisillä ja riittävän kelvollisiksi todettiin, näin ollen mongoliakin ehkä menettelee.
Mainokset