Baari- ja kahvilakulttuuria etsimässä

Maanantaisen lohikäärmevenejuhlan, kansallisen vapaapäivän, kunniaksi puita ympäri kaupunkia oli kääritty kultakankaaseen ja teekkarien kampuksella oli rockfestivaali. Kävimme aistimassa tunnelmaa pienellä aukiolla, jonka laidalle pystytetyllä lavarakennelmalla opiskelijoiden bändit esittelivät taitojaan. Oletimme löytävämme, jos ei kaljatelttaa, niin ainakin jonkinlaisen juomakojun, mutta sellaista ei näkynyt. Kukaan ei ylipäätään syönyt tai juonut mitään. Kulman takaa löytyi pieni hämyisä elintarvikekauppa, josta kysymällä järjestyi pari pulloa kylmää olutta. Hieman pohdimme tohtiiko niitä julkisesti nauttia, mutta annoimme mennä. Täällä on joka tapauksessa jatkuvasti tarkkailun alaisena, niin ei siinä pieni julkijuopottelu enää paljon lisää paina. Pari kiinalaista nuorta aikuista joiden kanssa juttelimme, tosin arvelivat, että ”you drink beer all the time”.

Kyseisenä päivänä huomio ei ollut aivan tuulesta temmattu, sillä aiemmin iltapäivällä olimme onnistuneet löytämään pienen kaupan ja baarin yhdistelmän, joka oli siitä poikkeuksellinen, että siellä oli muitakin asiakkaita. Tästä ilahtuneena istuimme siellä parien juomien ajan. Sitä ennen olimme nimittäin olleet ainoat asiakkaat suuressa ”amerikkalaistyylisessä” kahvilassa. Siellä nautimme suhteellisen kallista mustaa kahvia ja mustapippuroituja ranskalaisia perunoita. 

Liiemmin ei kahviloita ole kaupungista löytynyt. Ostoskeskuksissa on Starbuckseja ym., mutta niihin emme rahojamme tahdo kantaa. Nyt olemme kuitenkin onnistuneet löytämään pari paikallista vaihtoehtoa, joita taas kiinalaiset kahvilakulttuurin ystävät tuntuvat vieroksuvan ja kantavan rahansa ennemmin amerikkalaisketjuille. Baarejakaan ei näy juuri missään. Pelkkiä ravintoloita toinen toisensa vieressä.

Sunnuntaina olimme R:n työkaverien kanssa etsimässä sopivaa paikkaa työpaikan juhannusjuhlille. Matkalla poikkesimme keskellä autiomaata sijainneessa käsityöläiskylässä, jossa oli ehtaa markkinahumua lohikäärmevenejuhlan hengessä. Viemärin hajun löyhyssä maistelimme katuruokaa. Sen jälkeen meidät kuljetettiin kuoppaista moottoritietä pitkin camping-alueelle vuoristoon. Komeat vuoristonäkymät hivelivät silmiä, ja suljettu pato ja vaarallisen näköinen köysirata näyttivät kiehtovilta.

Paluumatkalla ohitimme kaupungin laidalla aidatun ”eco village” -asuinalueen (kaikki uudet asuinalueet ovat aidattuja). Kysyin paikalliselta oppaaltamme, mikä siitä tekee ekologisen.

”Siellä on vihreitä puita”, hän vastasi. ”Ja en ole varma, onko siellä joku erityinen systeemi.”

Alueen reunalla oli pienimuotoinen ostoskeskus, mutta tarkemmin katsottuaan opas arvioi, että liikkeiden kyltit olivat pelkkää lavastetta, eikä siellä oikeasti liikkeitä ollutkaan. Pätevä kulissi kuitenkin.

Mainokset