Mitä täällä voi syödä?

Aamun Hesari kertoi Itä-Suomen yliopistossa tehdystä tutkimuksessa, jonka mukaan ”eläinproteiinin yhteys suurempaan sydämen vajaatoiminnan riskiin oli selvempi kuin kasviproteiinin.” Siitä vaan kuulkaa korvaamaan eläintuotteet kasvituotteilla! Suomessa se on naurettavan helppoa. Syrjäisessä kiinalaiskaupungissa sen sijaan saa miettiä vähän enemmän mitä ostaa ja syödä, etenkin kun tottunut Suomen yltäkylläiseen tarjontaan. Vegaani-käsitettä ei varsinaisesti tunneta, ja kasvissyönti liittyy aina jotenkin buddhalaisuuteen, jolloin sipuli ja valkosipulikin jätetään ruuasta pois. Maitotuotteita Kiinassa ei ruoassa juuri käytetä, mutta lihaa piilotetaan helposti pienen pieninä palasina ”mausteena” kasvisruokiinkin. 

Ravintolassakäynti

Satunnaisessa ravintolassa henkilökunta on tyypillisesti melko avutonta ja palveluhalutonta kasvisruokaa pyydettäessä, vastauksena on vain välitöntä pään pudistelua. Toisinaan mielikuvitusta löytyy silti sen verran, että kun itse katsoo kuvallisesta ruokalistasta vähiten lihaisan näköisen annoksen, ja ehdottaa siitä jätettävän liha pois tai peräti korvattavan tofulla, se onnistuu! Annokset ovat halpoja ja tolkuttoman isoja, usein tuplasti normaalin annoksen kokoisia. Onneksi loput saa aina mukaan. 

Täällä on myös ainakin yksi vegaaniravintola, ja toinenkin lihaton, molemmat valitettavasti kaupungin toisilla laidoilla. Ensin mainitussa kävimme viikko sitten. Pädillä selattavassa kuvallisessa ruokalistassa oli ruhtinaallinen määrä vaihtoehtoja, joista kokeilimme muutamaa, ja hyviä ja täyttäviä olivat. Oli ihanaa olla paikassa, missä pystyi tilaamaan mitä vaan ilman kalvavaa epävarmuutta. Myös palvelu oli erittäin ystävällistä. Vähän liioittelua tosin oli, että lähdettyämme meidät juostiin vielä kadulta kiinni, ja jättämämme tippi vaadittiin saada palauttaa kumarrusten kera.

 

Kaupassakäynti

Ravintolasyömisen arvaamattomuuden takia, ja myös sen, että olen päivät pääasiassa kotona, teen suurimman osan ruuasta itse. Se vaatii ruokakaupassa käymistä, mikä etenkin ensimmäisinä päivinä oli hieman jännittävä ja stressaava kokemus. 

Ensiksikin, miten löytää ruokakauppa? Tiedossani on muutama isompi ruokakauppa, mutta kun esimerkiksi eilen pyöräilin uuteen kaupunginosaan, ja ajattelin tekeväväni ruokaostokset samalla reissulla, jouduin palaamaan tyhin käsin, kun tajusin, etten löydä ruokakauppoja. Länsimaissa ruokakaupan jotenkin tunnistaa vieraassakin maassa, ja oppii muutamat ketjut nopeasti, mutta täällä en tiedä yhdenkään ketjun logoa enkä osaa lukea mitään ruoan myyntiin liittyviä vihjauksia, eikä edes iänikuisia, auringon kellastamia isoja hedelmäteippauksia ole ikkunoiden peittona missään. 

Tulen siis todennäköisesti pysymään sen yhden tietämäni lähimarketin kanta-asiakkaana. Sinne pyöräilee reilussa viidessä minuutissa. Itse myymälä on kahdessa kerroksessa, ja muistuttaa 80-lukuista Keravan Anttilaa. Yläkerrassa elintarvikkeet, alhaalla juomat, käyttötavarat ja kemikaalio. Liukuportaiden lasien väliin jäävään laariin on ripoteltu edesmenneen Anttilan tapaan sattumanvaraisia tuotteita, ja valaistuskin on kotoisan kalvakka. Meno ja meininki sen sijaan on pari pykälää vauhdikkaampaa, etenkin hedelmä- ja vihannesosastolla. Taustalla soi rytmikäs musiikki, ja henkilökunta valehtelematta huutaa kurkku suorana ilmoille päivän tarjouksia. Tänään TAJUTTOMAN hyviä kevätsipuleita! Säpinää on etenkin punnituspisteen ympäristössä asiakkaiden etuillessa surutta saadakseen hevi-tuotteensa punnitushenkilökunnan käsiin. Taitoa ja nopeutta vaatii myös, jos ei halua jokaista yksittäistä paprikaa ja inkivääriä pyöräytettävän omaan muovipussiinsa. Viimeisen viikon aikana olen kokenut jo useamman onnistumisen hetken, kun olen saanut punnitsijan tajuamaan, että haluan kaikki tuotteet samaan pussiin.

Henkilökuntaa on todella paljon, eikä mitään voi eikä tee mieli katsella rauhassa, kun huomaa heti vähintään kolmen myyjän tarkkailevan vieraan näköisen asiakkaan käyttäytymistä. Googlen livekamera-käännösohjelmaa tulee siitä huolimatta käytettyä tavaroiden syömäkelpoisuutta selvitellessä, vaikka käännöstulokset kiiltelevistä pusseista eivät ole erityisen hyviä.

Riisiosasto on kuin isojen koirien muonasäkkien loputon valikoima. Vaihtoehtoja on kymmenittäin, ja pienin pakkauskoko viisi kiloa. Tännekin riittää useampi myyjä taputtelemaan nyökytellen sitä säkkiä ja hintalappua minkä kohdalla sattuu kulkemaan.

Viiniosastolta olemme jo löytäneet suosikkimme, portugalilaisen gladiaattoriviinin, 69 juania. Ei siis mikään halpa herkku, mutta tyylikkäästä etiketistä pitää maksaa.

Aamupala

Kaurapuuroa ja pikakahvia. Hilloa puuroon on saatavilla vain pienissä purkeissa, ja ne ovat ilmeisesti lapsille tarkoitettuja supermakeita mansikka- tai mustikkahilloja. Minkäänlaisia kahvinvalmistuvälineitä emme ole nähneet missään, eikä kaupoissa muuta kuin pikakahvia myytäisikään, joten siihen on tyytyminen, kun sentään löytyi Nescafelle vaihtoehto. Kasvimaitovalikoimatkaan eivät hurraahuutoja ansaitse. Soijamaitoja on useampaa sorttia, mutta yhtä lukuunottamatta kaikkiin on lisätty lehmänmaitojauhetta, ja siinä ainoassa lehmättömässä on korvattu tämä puute samalla määrällä sokeria. Oatlyn Ikaffea on jo ikävä, niin kuin kunnollista kahviakin.

Pieniltä leipäosastoilta löytyy pullamaisen valkoista ja makeaa leipää. Suuressa osassa on myös maitoa, voita ja munia, mutta Walmartin pehmeän, valkoisen patongin lisäksi yksi paahtoleipämerkki löytyy ilman näitä. Kiinassa todennäköisesti valmistetaan konteittain leivänpaahtimia länsimaihin, mutta tänne niitä ei riitä myyntiin ensimmäistäkään. Siksi päädyimme ostamaan eräänlaisen mikron ja uunin välimuodon, jolla leivät paahtuvat rapeiksi kymmennessä minuutissa. Samalla aukeni mahdollisuus uuniruokien tekoon, sillä asunnon varusteluun kuuluu vain kaasuliesi.

Entä leivän päälle? Kasvijuustoista, -majoneeseista tai muista -tahnoista ja soosseista en tietysti uneksinutkaan, mutta pettymys oli, että edes kasvimargariinia ei kaupoista löydy. Vaihtoehdot ovat siis oliiviöljy, tahini ja maapähkinävoi, ja niiden päälle kurkkua, paprikaa ja tomaatteja (jotka kyllä ovat yleensä umpisurkeita) ja mausteita.

Hedelmiä on hyvin saatavilla ja ne ovat edullisia! Litsejä on nyt tarjolla runsain määrin ja minimangoista en ollut ennen kuullutkaan. Ne ovat söpöjä ja makeita, joskin maistuvat myös vähän pierulta, ovat ehkä altistuneet pienelle rikkihapposadekuurolle, mille lie.

 

Päivällinen

Tofu on pelastus. Sitä on saatavilla usein irtotavarana ja muutenkin melko kattavasti, mutta toisaalta myös niin monenlaisena, että saattaa erehtyä ostamaan esimerkiksi tupakanmakuista (ei siis mitään sellaista normaalia savunmakuista) tai muovin tuntuista ja makuista tofua. Muutaman erehdyksen jälkeen omaan makuun sopiviakin löytyy. 

Papuja myydään vain kuivattuna, ja niin koitti sekin päivä, että yli 20 vuotta lihansyönnin lopettamisen jälkeen jouduin papujen liotus- ja keittopuuhiin. Suomessa olen laiskana elänyt aina tölkkitavaralla. 

Linssejä ei meinannut aluksi löytyä, ennen kuin yhtenä päivän harhailin varjoisalla markkinakujalla, missä puhelimeensa uppoutuneella myyjällä oli monenlaisten ryynien ja jyvien lisäksi myös punaisia linssejä irtotavarana.

Sieniäkin on hyvin saatavilla. Minkäänlaisia eineksiä tietenkään ei, joten päivällinen on yleensä jotain edellämainituista proteiinilähteistä ja satunnaisia vihanneksia jonkinlaisessa sitruuna-soijakastike-riisiviinietikka-maapähkinävoi-inkiväärikastikkeessa riisin, nuudelien tai perunan kera. Kaalipohjaista salaattia tarjoillaan erityisen viitseliäinä päivänä, ja erityisissä erikoistapaukissa jälkiruuaksi saattaa olla hedelmäsalaattia. Tarkoitus on tehdä ruokaa annos, joka riittää illalliseksi ja seuraavan päivän lounaiksi, eli siis aika iso kaukalollinen.