Kaksi viikkoa ja kolmesataa ilotulitusta myöhemmin

Näkymä sängystä.

Kotimme sijaitsee 32-kerroksisen uudehkon talon yhdeksännessä kerroksessa. Mahdollista tulipalotilannetta ei kannata ajatella: Rappukäytävät ovat täynnä monenkirjavaa romua, roskaa ja lintuhäkkejä lintuineen. Asunto on melko koristeellisesti sisustettu, mutta silti kelvollinen asumiseen. Tilaa on riittävästi ja fasiliteetit toimivat tyydyttävästi. Eniten hampaiden kiristelyä ensimmäisen viikon aikana aiheutti makuuhuoneen seinän takana uliseva korkeaääninen koirajoukko, joka meidän iloksemme (mutta kukaties koirien epäonneksi) on sittemmin vaiennettu jotenkin tai lähetetty pois.

Ikkunasta näkyy muita samaan talorykelmään kuuluvia korkeita taloja ja niiden väliin jäävä piha. Ja mitä sieltä myös näkyy lähes päivittäin – monina päivinä vielä lukuisia kertoja – on pienimuotoiset ilotulitukset. Niitä ammutaan sisäpihalta ja epäilemättä kaikkialta muualtakin pitkin päivää kirkkaassa päivänvalossa. Eilen lauantaiaamuna ensimmäinen rätinä alkoi juhlavasti kello 7.48, ja pelkästään aamupäivän kuluessa jatkoa seurasi ainakin kymmenen erillisen pommierän verran. Paljon näyttää olevan syitä juhlaan.

Itse voisin juhlia sellaista asiaa kuin juomavesiautomaatit, joita meidänkin talomme lähistöllä on useita. Ei tarvitse hukkua loputtomaan muovipulloroskaan, senkun menee heiluttelemaan tyhjentynyttä kanisteria kulmakaupan myyjälle, jolloin yhdellä juanilla (n. 13 senttiä) saa kortin, jolla automaatin saa käyntiin, ja kahden miehen talouden kahden päivän juomavedet lurautettua tonkkaan. Tämä kompensoi ainakin vähän kierrätyksen puutteen aiheuttamaa ahdistusta.

Mainokset