Trans-Siperia 6: Eurooppaan, Eurooppaan!

Jekaterinburgissa Eurooppa tuntui olevan entistä lähempänä, ja niinhän se olikin, itse asiassa noin parinkymmenen kilometrin päässä. Kilpailevia Aasian ja Euroopan rajapyykkimerkkejä on tietysti pystytetty sinne tänne, mutta lähellä oltiin joka tapauksessa. Päätimme jättää tunnin kestävän matkan yhdelle näistä merkeistä tekemättä, kuvan löytää googlaamalla muutenkin.

Se että kaupungit on rakennettu sujuvan yksityisautoilun lähdökohdista jalankulkijat kusisiin alikulkutunneleihin työntäen ei valitettavasti ole ainoastaan epäeurooppalainen piirre. Samaa sietämätöntä kadunylityksen eli alituksen mahdollistavien koppien ja pimeiden käytävien etsintää on saanut harrastaa myös etenkin itäisessä ja kaakkoisessa Euroopassa.

Kaikesta huolimatta hostellimme löytyi spagettisten pikkukatujen ja sisäpihojen seasta puolihylätyn näköisestä toimistorakennuksesta. Hostellityöntekijä kävi keskustelun kanssamme Google-kääntäjän läpi. Aluksi varaustamme ei näyttänyt löytyvän, koska hän ei ilmeisesti voinut uskoa kahden miehen varanneen huonetta yhdellä tuplasängyllä. Huone löytyi, mutta sen lukko olikin juuri hajonnut niin, ettei ovea pystynyt lukitsemaan. Vainoharhaisempi olisi voinut ajatella tämän olevan nimen omaan tarkoituskin. Henkilö kuitenkin vakuutti, että ei hätää, sillä hän on aina paikalla. Ja tosiaan, seuraavana aamuna havainnoimme hänet makaamassa unisen näköisenä respan sohvalla.

Kesälomakausi ja remontit olivat taas riesana, kun pyrimme kulttuurilaitoksiin ja rautatiemuseoon. Näköalatorni oli sentään auki, ja sieltä näkyi valtaisa kaupunki, puolellatoista miljoonalla asukkaallaan Venäjän neljänneksi suurin. Näkyi myös joenranta, joka osoittautuikin viihtyisäksi ”kaupunkilaisten olohuoneeksi”. Potkupallokisojen merkkejä näkyi vielä monessa paikassa, ja keskustaa oli epäilemättä jynssätty uutterasti edustuskuntoon. Illallakin jokiranta oli yhä eloisa ja viihtyisä käyskentely-ympäristö, uuvuttavaa perseilyä ei ollut havaittavissa.

Ostoskeskuksessa liukuportaiden alla sijaitsi kasvispurilaispaikka, joka taas perinteisempään tyyliin mainosti tuotteitaan terveellisyydellä, Siltä ne maistuivatkin, ei juuri miltään. Raaka retiisi ei ole hampurilaistäyte. Mustat sämpylät tulivat täällä vastaan ensimmäisen kerran, mutta myöhemmin huomasimme niiden olevan muodikas vakiotuote käymissämme paikoissa. Silmämme laajenivat, kun havaitsimme, että tarjolla oli vegaanista jäätelöä. Sitä ei ollut tähän asti näkynyt. Ja kun lusikointi alkoi, saattoi huomata näiden tekeleiden olevan vielä prototyyppiasteella. Kipoissa oli hädin tuskin puoliksi jäätynyttä vanilja- ja suklaakiisseliä. Seuraavana päivänä yritimme toisaalla vielä uudemman kerran venäläistä vegaanijäätelöä, mutta silloin saimme vielä vähemmän jätskiä muistuttavat teokset – umpijäässä olevaa makeaa jauhoista vanukasta, jossa oli lisäksi puoli kiloa margariinia. Suomen luksusjäätelötarjontaan tottuneena ei voinut olla irvistelemättä näille hivenen kiittämättömästi.

Viimeisellä Trans-Siperian-etapilla Jekaterinburgista Moskovaan pystyi tekemään seuraavan loppupäätelmän: Jos haluaa kohdata junassa muita reppureissaajia, kannattaa matkustaa lännestä itään. Jos haluaa matkata lähes yksinomaan venäläisten kanssa, suunta on idästä länteen. Tämä oli tiedossa etukäteenkin, mutta tuli hyvin todetuksi omin silmin ja korvinkin: Mongoliasta Moskovaan ei junissa rinkkoja näkynyt eikä englantia kuulunut. Tämä ei toki haitannut, ainoastaan sen yhden juopuneen venäläisherran, jonka kanssa saimme viettää samassa hytissä yli vuorokauden, olisin voinut vaihtaa johonkin innokkaaseen ja puheliaaseen parikymppiseen ”hey guys” -maailmanmatkaajaan. Myös etukäteismarkkinoidut pysähtyviä junia vaanivat myyskentelijämummot vaivautuvat näköjään panostamaan lähinnä eksotiikannälkäisiin itään kulkevien junien matkustajiin, koska ensimmäiset tulivat vastaan vasta tällä matkalla, miljoonakaupungiksi paljastuneen Permin asemalla, jossa raiteet ylitettiin lampsimalla niiden yli. 

Laituri kuhisi ihmisiä osan tutkiessa mummojen sipulinippuja ja jauhomykeröitä, jotkut jonottivat neliömetrin kokoisen kioskikopin luukulle, joka symboleja tulkiten myi teetä, virvoitusjuomia, ämpäreitä, leivoksia, hedelmiä, croisantteja, kinkkuja, hampurilaisia, jäätelötötteröitä, jugurttia, mehua ja voita. Kun juna parinkymmenen minuutin kuluttua jatkoi matkaa, jo eteisessä samovaarin luona huomasimme hajusta ja metelistä saaneemme vaunuumme sen, minkä olimme etukäteen arvioineet karjavaunun suurimmaksi uhkaksi: teinipoikien jalkapallojoukkueen. Valmiiksi loossissamme oli jo taapero ja vilkas isosisaruksensa. Tästä kaikesta kuitenkin selvittiin ilman suurempia ongelmia. Reilun vuorokauden junailun palkitsi saapuminen aurinkoiseen, alkuiltaiseen Moskovaan.